hämmentyny

Ompahan taas ollu elämä. Mulle tehtiin pahaa ja sit mut iskettiin laitokseen. Onneks pääsen jo toukokuussa takas kotiin, kun täytän 18 <3 Haluisin terveydenhoidolta tukee, mut sossu ei anna. Sen sijaan se laitto mut laitokseen. Tänään kuulin kun ohjaajat puhu salaa keittiössä musta... Ne mietti miks mut on laitettu kiireellisenä laitokseen, johon jotkut joutuu jonottamaan viikkoja, opettelee itsenäistymistä, kun oon asunu jo monta vuotta omillani. Nii, entiiä itekkää. Mä en tällä hetkellä ymmärrä miksi mä olen täällä. Eikä kukaan oikeen oo vastannu kysymykseen, kun oon kysynyt.

yksin

Pitäisi mennä, en halua. Kotona on hyvä olla, mutta ei hänen kanssaan. Haluan olla yksin.

rappiolla 200km päästä kotoa

Asun nykyään uudella paikkakunnalla. Tunnen täältä kaksi sukulaista, he ovat todella läheisiä mulle. Seurustelen myös ihanan jätkän kanssa. Koulu alkaa ensikuussa, oon hyvin motivoitunut opiskeluun. Se on amis, ala on 99% todennäkösyydellä se oiikea mulle. Vois kuvitella, että kaikki on hyvin. Teoriassa kaikki onkin hyvin. Masennus vaan ei parane itsestään.

Haluan kovasti tehdä asioita! Haluaisin juosta hämärän aikaan hiekkateitä pitkin; haluaisin mennä piknikille poikaystäväni kanssa ulos, syömään mansikoita sekä haluaisin kokata joka päivä hyviä ruokia. Mä niin haluaisin... 

Mä en vaan jaksa.

Lääkkeet tekee mulle rytmihäiriöitä, oksettaa ja pyörryttää, väsyttää, päähän sattuu, raivo- ja itkupuuskia tulee joka päivä. Mitään fyysistä syytä näille ei ole löydetty, se johtunee masennuksesta. 

Mulla ei ole vielä edes terapiakäyntejä saati traumaterapiaa alotettu. Pitäis jaksaa soittaa sairaalaan, että mikä kestää. Rahahuoliakin on, menetin just 1500e , kun hölmöilin takuuvuokrien kanssa. En tiiä millä maksan ens kuun vuokran, en tiiä mitä syön ruuaks. 

Haluan vaan hoitoon, en osastolle vaan hoitoon.

osastokuulumiset

Kuukaus osastolla takanapäi, toinen eessä. Oon nyt tutkimusjaksolla. Mussa kaikki on erilaista ku muissa, entiiä mikä mussa on vikana mut ees ammattilaiset ei tiiä et miks mä oon tämmönen ku oon... Vittu.

Sain kerrottua raiskauksesta, sossu- ,poliisi- ja terapeutin kuulusteluissa käyty. En tehny rikosilmotusta.

Vaikee traumaperänen masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Jep.

Vittu kun kaks mieshoitajaa sieltä on ahistavia. Onnistuin sanomaan siitä toisesta et sen kanssa en haluu olla missää tekemisissä ja nyt se ei saa olla osana mun hoidoissa. Toisesta en oo uskaltanu sanoo mitään, tää toinen ahistava mies on ihan myös ahistellu mua - se iski silmää ja hakeutuu aina mun seuraan, jopa mun omaan huoneeseen.

vittu


Koitin tappaa itteni siellä - nyt tikatut arvet käsivarsissa. Itsemurhakirjekin oli jo valmis.

Lisäks Kela perii multa mun lainan takasin varmaan tyylii vuoden sisäl. Mistä saatanasta revin rahat kun oon sairaslomalla.

osastolle mars mars

Otsikosta voi jo päätellä, meen osastolle. Lähen perjantaina ja tuun takasin parin viikon päästä. Mä en saa ottaa omaa konetta mukaan, joten voi olla että kirjotan teille vasta sitten kun pääsen ekoille kotilomille. 

Pelottaa ja ahistaa ihan sikana, mut kai se auttaa. Tahon mennä sinne sillä asenteella, että se oikeesti auttaa mua! Se on vaan tosi rankkaa. Ja kun mun elämää ei ikinä oo oikein rajotettu, niin tosi outoo, että nyt on tietyt puhelinajat eikä saa mennä ulos sillonku haluaa jne... 

Oon tämmönen villi sielu ja nyt mut lukitaan ovien taakse hulluna muitten hullujen joukkoon. Mut hulluna on ihan hyvä olla, masentuneena ei. 

Olin itsetuhonen ja suunnittelin mun itsemurhaa, siks mä nyt pääsen parempaan hoitoon. 

ahdistaa

Kerrankin on päivä, että tuntee onnellisuutta. Ahdistaa vaan kahta kauheammin.

syömishäiriö back in the business

Pelkään, että syömishäiriö pyrkii takaisin elämääni. Tai no on varmaan jo pyrkinytkin... Ei kai terve ihminen oksenna ruokiaan ulos. 

Ei sitä diagnisoitu koskaan ole, mutta kai minulla jonkin sortin ahmimishäiriö/bulimiapaska on ollut vuosi sitten, kun ahmin niin saatanasti pahaan oloon, sitten oksensin ja olin sen jälkeen päiviä syömättä. 

Nyt yksinäisyydessäni olen ahminut hirveitä määriä jonka jälkeen äänet päässäni pakotti mut oksentamaan. Vihaan oksentamista. Hyi saatana. Silti oli vain pakko, ei pystynyt pitämään ruokia sisällä, kun tietää miten rumalta ja turvonneelta näyttäisi sen jälkeen. Tää kaikki pelottaa todella paljon, koska tulevassa opiskelupaikassani tarvitsee hyvää fyysistä kuntoa, eikä sitä tämmöisellä toiminnalla saa. 

Pitäisi kuntoilla, pitäisi syödä terveellisesti ja nukkua hyvin blaa blaa blaa... Mutta näillä henkisillä voimavaroilla ei sellainen onnistu vaikka kuinka kovasti haluaisikin.